En päässytkään ihan heti vauvan synnyttyä päivittelemään. Varsinkin ensimmäiset pari viikkoa vauvan kanssa oli yhtä hulinaa, ja montaakaan hetkeä en itselleni saanut, jotta olisin päässyt kirjoittelemaan. Nyt tuo meidän pieni pullero Benjamin on jo 7 viikkoa vanha, ja elämä alkaa pikkuhiljaa voittamaan!
Tässä aluksi pieni tarina poikasen syntymästä...
Eli siis: meidän pieni Benjamin Matti Sakari syntyi torstaina, 17.12.2009 klo 17:16, miljoonilta vuosilta tuntuneen odotuksen jälkeen. Supistukset alkoivat jo keskiviikkona 16.12. neljältä aamulla, eivätkä loppuneet ollenkaan ennen vauvan syntymää. Tuntien tuskien ja epäsäännöllisten supistusten jälkeen meidät suostuttiin ottamaan vastaan osastolle keskiviikkoiltana vähän ennen kymmentä. Yhdentoista maissa sain kipulääkekoktailin reiteen, ja sen kanssa sain nukuttua viitisen tuntia, jonka jälkeen aloin taas tuntea supistuksia, jotka olivat edelleenkin kovin epäsäännöllisiä. Siinä taas kärvistelitiin johonkin kymmeneen saakka aamulla, ja sitten päättikin ystävällinen lääkärisetä vihdoinkin tulla tarkistelemaan tilannetta. Hän katseli supistuskäyrää sekä vauvan sydänkäyrää, ja oli sitä mieltä, että kotiin en ainakaan saa lähteä, kun vauva vaikutti vähän stressaantuneelta supistusten aikana. Mutta kun supparit eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi säännöllisiä, saatika vahvoja (!!!), enkä ollut edelleenkään kuin sen sentin auki, hän päätti että synnytys pitää käynnistää tipalla. Eli yhdeltätoista pääsin hakemaan epiduraalia (voi mikä taivas!), ja sen jälkeen laitettiin käynnistystippa. Siinä sitten jossain vaiheessa aloin avautumaan. Ensin hitaasti, ja sitten lopulta nopeampaan tahtiin. Minä katsella möllöttelin supparikäyrää, ja nautin siitä, etten tuntenut mitään. Joskus kolmen-neljän maissa iltapäivällä aloin tuntemaan hienoista painetta, mutta en vieläkään mitään kipua. Yhtäkkiä (ajantaju meni jossain vaiheessa kun mulle nousi epiduraalin takia korkeahko kuume...) alkoi tuntumaan siltä, että pitää alkaa ponnistamaan. Mainitsin asiasta hoitajille, ja he käskivät vielä odottamaan. Mutta tunne vain vahvistui ja vahvistui, ja sitten tajusinkin, että hitto, pitää alkaa oikeasti ponnistamaan. Hoitajat ja lääkäri tulivat taas tarkistelemaan tilannetta, ja olinkin kokonaan auki ja sain luvan alkaa ponnistelemaan. Siinä ihan vaan sängyssä jalkatukien varassa perinteisessä asennossa. Tämä oli mulle oikein hyvä asento, ja mielestäni ponnistaminen oli tosi helppoa. Hikistä touhua vaan. Ei sattunut kauheasti, itseasiassa vain kaksi viimeistä supparia ja työntöä olivat kivuliaat! Tuloksena 54 senttiä puhdasta rakkautta! Ja painoa jätkällä oli 3835 grammaa.
Aluksi Benjin paino tippui aika paljon, alimmillaan paino oli jotain 3,3 kiloa, mutta se on alussa ihan normaalia. Öisin ei myöskään aluksi pahemmin nukuttu. Tai Benjamin kyllä, mutta äitillä ja papalla oli vähän heikompaa nukkumisen kanssa, sillä pikku B rauhoittui öisin vain mun rintakehällä maatessaan.
Nyt on elämä kyllä huomattavasti helpottunut, ja Benjamin on oppinut yön ja päivän eron, ja nukkuu siis ihan kunnon yöunia. Ja päikkäreitäkin nukutaan useammat päivässä. Benji on iloinen ja aktiivinen pieni (nyt 56,5 cm ja 5820 g) poika, joka jo hymyilee ja jokeltelee paljon. Eikä yleensä iteskele kummemmin.
Laitan tähän loppuun vielä kuvia Benjin ensimmäisistä hetkistä teidän ihmeteltäväksenne. :)
1 kommentti:
Ihana että täälläkin juttua nyt ja kuvia! =) ja kiva oli lukea synnäri. =D pitkä taival oli mutta voi mikä perillä odottikaan!!! Pian nähdään eli haleja ja pusuja koko perheelle!
tiia
Lähetä kommentti