maanantai 29. marraskuuta 2010

Kuluttajatuotteet - turvallisuus, osa 2

Kävin tänään kosmetologilla, ja hairahduin hyväuskoisena ostamaan kasvojenhoitotuotteita jälleen kerran. Kävin siis Avedan hoitolassa Haagin keskustassa. Mukava paikka, ja hoito tuntui mahtavalta, mutta ovatko käytettävät tuotteet turvallisia onkin jo ihan eri juttu.


Avedasta jonkin verran taustatietoa:
Aveda on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva meikki- ja kosmetiikkafirma, perustettu vuonna 1978. Yhtiö sanoo erikoistuvansa luonnonkosmetiikkaan, ottaen huomioon sekä ihmiset että planeetan (Aveda, About Aveda, para 1). Aveda mainostaa käyttävänsä luonnollisia ainesosia kosmetiikassaan, ja eräs heidän iskulauseistaan on "what you put on your body should be as healthy and natural as what you'd put into it" (haparoiva suomennos: se mitä levität kehollesi tulisi olla yhtä terveellistä ja luonnollista kuin mitä syöt) (Aveda, Glossary). 


Kuulostaa hyvältä. Missä siis mättää? 


No, tässä esimerkki: ostin Avedan Outer Peace-sarjan vaahtopuhdistuksen ja puhdistuslappuja. Silkasta mielenkiinnosta naputtelin toisen putelin valmistusaineet Environmental Working Group:in Skin Deep-sivuston (http://www.cosmeticsdatabase.com/) hakuun, ja vaikka osa valmistusaineista ovatkin (oletettavasti) turvallisia, löysin myös pari pelottavaa mörköä. 


Tässä Outer Peace-foaming cleanserin valmistusainelista:


-Water/Aqua/Eau - OK, hasardiluokitus 0
-Sodium Lauroyl Oat Amino Acids - OK, hasardiluokitus 0
-Betaine - vähäisiä haittavaikutuksia, hasardiluokitus 2 (saattaa olla ihmisille vaarallista suurina annoksina. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/36towyk)
-Disodium Cocoyl Glutamate - OK, hasardiluokitus 0
-Sodium Cocoyl Glutamate - OK, hasardiluokitus 0
-PEG-60 - haitallinen, hasardiluokitus 5 (yhdistetty syöpiin, vaarallinen lisääntymiselle/kehitykselle, vaarallinen elimistölle yms. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/37e3242)
-Almond Glycerides - OK, hasardiluokitus 0
-Calophyllum Inophyllum (Tamanu) Seed Oil - OK, hasardiluokitus 0
-Phyllanthus Emblica Fruit Extract - OK, hasardiluokitus 0
-Boswellia Serrata Extract - OK, hasardiluokitus 0
-Serenoa Serrulata (Saw Palmetto) Fruit Extract - OK, hasardiluokitus 0
-Caffeine - haitallinen, hasardiluokitus 4 (yhdistetty syöpiin; vaarallinen lisääntymiselle/kehitykselle; mahdollisia muita haittoja: neurotoksisuus, kertyminen kehoon, vaarallinen elimistölle, saattaa aiheuttaa biokemiallisia tai solutason muutoksia, saattaa aiheuttaa muutoksia hormonitasapainoon yms. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/2g5fv3b)
-Sodium Coco PG-Dimonium Chloride Phosphate - OK, hasardiluokitus 0
-Salicylic Acid - erittäin haitallinen, hasardiluokitus 7 (yhdistetty syöpiin; vaarallinen lisääntymiselle/kehitykselle; imeytyy helposti ihoon; mahdollisia muita haittoja: neurotoksisuus, kertyminen kehoon, vaarallinen elimistölle, saattaa aiheuttaa biokemiallisia tai solutason muutoksia, saattaa aiheuttaa muutoksia hormonitasapainoon yms. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/24d65f6)
-Fragrance (Parfum) - tästä on vaikea sanoa mitään
-Citral - haitallinen, hasardiluokitus 6 (yhdistetty syöpiin; vaarallinen lisääntymiselle/kehitykselle; voi aiheuttaa allergioita; on tunnetusti myrkyllinen ihmisen immuunijärjestelmälle; luokiteltu ärsyttäväksi ja eläinkokeiden perusteella aiheuttaa ihoärsytyksiä jo pieninä annoksina yms. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/27se2hd)
-Alcohol Denat. - haitallinen, hasardiluokitus 5 (yhdistetty syöpiin; vaarallinen lisääntymiselle/kehitykselle; tehostaa imeytymistä, yms. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/2788erh)
-Potassium Sorbate - vähäisiä haittavaikutuksia, hasardiluokitus 1 (yhdistetty syöpiin, ja keskisuurina tai suurina annoksina voi olla myös neurotoksinen ja aiheuttaa elimistössä. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/2fse2ou)
-Citric Acid - haitat vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin, riippuen käyttötarkoituksesta, hasardiluokitus 1-3 (eläinkokeissa havaittu aistinelinhaittoja jo pieninä annoksina ja ihoärsytyksiä kohtalaisina annoksina. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/2vtoalu)
-Sodium Gluconate - vähäisiä haittavaikutuksia, hasardiluokitus 1 (eläintutkimuksissa havaittu aistinelinhaittoja suurina annoksina, mutta pienten annosten vaarallisuudesta ei ole tietoa. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/36bfzwu)
-Phenoxyethanol - haitallinen, hasardiluokitus 4 (yhdistetty syöpiin; saattaa olla myrkyllinen iholle ja immuunijärjestelmälle; eläintutkimukset osoittavat aivoihin, hermostoon tai käyttäytymiseen liittyviä vaikutuksia kohtalaisina annoksina; luokiteltu ärsyttäväksi yms. Katso lisää täältä: http://tinyurl.com/2cgea8l)


Nämä aineet siis löytyvät sellaisen kosmetiikkavalmistajan, joka melkeinpä vannoo luonnonmukaisuuden ja turvallisuuden nimissä toimivansa sekä ihmisten, että planeetan hyväksi, pullonkyljestä. Huolestuttavaa kerrassaan. Alanpa tutkimaan kosmettikkaputeleista tästälähin muutakin kuin ne mahdolliset parabeenit...







Lähteet:
Aveda. About Aveda. Retreved from: http://www.aveda.com/aboutaveda/index.tmpl
Aveda. Glossary. Retrieved from: 
http://www.aveda.com/templates/products/glossary.tmpl

Ei kommentteja: