perjantai 19. marraskuuta 2010

Kuluttajatuotteet - turvallisuus

Edellisessä viestissä puhuin ihan vähän rahanmenosta, ja siitä tulikin mieleeni, että olen päättänyt olla tästälähin tarkempi siitä, että minkälaisia tuotteita meillä kotona käytetään. Enemmän luomua ja kestäviä tuotteita, vähemmän muovia, parabeeneja ja muita myrkkyjä! 


Tähän heräämiseen oli syynä vanhan työnantajani (Women in Europe for a Common Future) järjestämä nanodebaatti, johon otin pienen lapsen äidin ja kuluttajan roolissa osaa. Minut oli siis kutsuttu sinne vanhempainpaneeliin. Tuohon debaattiin valmistautuessani googlettelin nanotuotteisiin liittyviä asioita, ja aikamoinen shokki oli se, että nanoteknologiaa (nanopartikkeleita) käytetään kuluttajatuotteissa jo nyt (mm. vauvojen tuteissa, tuttipulloissa, pururenkaissa, aurinkovoiteissa, vaippavoiteissa), vaikka mitään näyttöä niiden turvallisuudesta ei ole. Tässä linkki Tekniikka ja talous-sivustolla julkaistuun lyhyeen nanopartikkeleista kertovaan artikkeliin. Erityisen huolestuttavana pidän sitä, että esimerkiksi Ben, joka siis väitteli tohtoriksi nanoteknologian saralla, ei pitänyt olleenkaan hyvänä asiana sitä, että Benjaminin vaippavoiteessa on sinkkioksidia (nanopartikkeileitapa juurikin). Onneksi Benjillä ei ole juurikaan ollut vaippaihottumaa, ja en ole käyttänyt tuota lahjana saatua salvaa ollenkaan... Sinkkioksidia on muuten melkein kaikissa vauvan peppusalvoissa, myös luomutuotteissa! Mutta, missä muissa tuotteissa on jo käytetty nanoteknologiaa? Onko se turvallista? Sanoisin, että niin kauan, kun ei ole varmuutta, on parempi olla käyttämättä näitä tuotteita. Jokainen kuitenkin tehköön niinkuin itse parhaaksi näkee. 


Toinen minua huolestuttava asia on se, että parabeenejä on vieläkin monissa kosmeettisissa tuotteissa. Parabeeneja käytetään kosmetiikassa säilytteinä (Jolanki, 2004). Jolankin (2004) mukaan "[n]iitä käytetään myös pesu- ja puhdistusaineissa sekä monissa muissa teknokemian valmisteissa" (para 3). Parabeeneissahan tuntuu olevan se hyvä puoli, että ne eivät yleensä allergisoi. Minun oletuksena on se, että tämä on yksi suuri syy siihen, minkä vuoksi niitä käytetään vauvantuotteissa. Mutta mutta... Parabeeneista on mm. sanottu, että ne saattavat häiritä hormonijärjestelmää (jäljittelevät estrogeeneja), ja niillä saattaa myös olla yhteys erilaisiin syöpiin, esimerkiksi rintasyöpiin. Edelleen, varmoja tuloksia ei ole, mutta meidän perheen Zwitsalit (erittäin suosittu vauvanhoitotuotemerkki Hollannissa) lentävät nyt kuitenkin roskikseen parabeenien takia. Samoin minun parabeenituotteeni (niitä on paljon!!) saavat kyytiä.

Tällä tekstillä nyt vain raapaisin pintaa, tiedän sen, mutta ehkä tarjosin kuitenkin ajattelemisen aihetta jollekulle?

ps. WECFn Nesting-sivustolta saa muuten lisää infoa mm. siitä, miten lastenhuoneesta saa turvallisemman: http://www.projectnesting.org/start.



Lähteet:
Jolanki, R. (2004). Kosmetiikan säilytteet. Retrieved from https://www.kosmetiikka-allergia.fi/prime_12.aspx

Ei kommentteja: