Raskausaika meni hyvin, tosin käytiin tiheissä kontrolleissa vauvan pään pienen ympärysmitan vuoksi. Se toi odotukseen tietenkin vähän lisäjännitystä, mutta lopulta saatiin onneksi kuulla, että kaikki oli hyvin. Kirjoitin odotusaikana graduani, ja touhuilin Benjaminin kanssa, joten laakereillani en saanut levättyä ihan hirveästi. Liityin kuitenkin Facebookissa erääseen odottajien ryhmään, ja sain sieltä paljon vertaistukea, mikä oli hienoa. Kävin suomalaisen kätilön luona, oli hienoa saada jutella odotuksesta omalla äidinkielellään. Gradun sain palautettua noin kuukausi ennen Emman syntymää, joten sen aikaa sain toki levättyä aika paljon.
Emma ilmoitti aikeistaan syntyä 28.6. illalla, kun olin juuri asettautunut illalla sohvalle katsomaan elokuvaa. Yhtäkkiä kuului 'poks', ja sitten juoksinkin kiireenkyytiä vessaan, kun vedet menivät kohinalla. Ben soitti paikalle kätilön, joka tuli tarkastamaan tilanteen. Sairaalaan piti lähteä ambulanssikyydillä, kun vauva ei ollut vielä laskeutunut synnytyskanavaan. Sairaalalle päästyämme tilanne oli rauhallinen, lapsivettä tuli koko ajan edelleen, ja kipeähköjä supistuksia myös, mutta ei avaavia. Sain nukuttua pari tuntia.
Aamulla yhdeksältä todettiin, että supistukset eivät olleet avanneet paikkoja paljoakaan (1 cm), ja potkua haettiin prostaglandiinigeelistä. Se ei auttanut paljoakaan. Välillä supisteli, ja niiden aikana vauvan sykkeet laskivat 140 tienoilta noin yhdeksäänkymmeneen.
Neljältä iltapäivällä laitettiin vihdoin oksitosiinitippa supistuksia vahvistamaan. Puoli kuuden aikaan vauvan pää oli laskeutunut, ja sain vihdoin kävellä vähän, ja käydä suihkussa. Sen jälkeen alkoi aikamoinen supistusmyrsky, ja kivut alkoivat olla niin sietämättömät, että sain luvan epiduraaliin. Sen jälkeen tuli supistuksia, mutta ne tuntuivat vain lievinä. Kymmenen maissa illalla alkoi supistuksiinkin tulla taas potkua. Vauvan sykkeet laskivat supistusten aikana todella alas, ja viimein tulikin kiire ponnistella vauva ulos. Gynekologi sanoi, että nyt vauvan pitää tulla, tai muuten lähdetään sektioon. Puskin hädissäni ilman supistuksia, ja supistusten kanssa. Ponnistusvaihetta kesti kaikkinensa vain muutaman minuutin, ja sitten vauva syntyikin. Nimi kirjoitettiin heti tietoihin: Emma-Elise Yvette.
Ensimmäisen puolen vuorokauden ajan Emma oli ihan kuin normaali vastasyntynyt, sitten alkoi crp nousta. Lastenlääkärit päättivät, että meidän pitää jäämään sairaalaan antibioottitippaan. Bilirubiiniarvotkin olivat vähän kohollaan, sen verran että lapsen iho kellersi. Sairaalassa oltiin viikko, ja sitten lähdettiin toiveikkaina kotiin.
Kotona meni hyvin viikon ajan, kunnes yhtäkkiä torstaina Emmasta tuli todella itkuinen ja väsynyt. Mä sanoin miehelle, että nyt ei oo kaikki hyvin, soitetaan päivystykseen. Mies oli aluksi sitä mieltä, että mä liioittelen, mutta lopulta soitti. Keskiyöllä oltiin ensiavussa, josta meidät melkein passitettiin takaisin kotiin, "lapsi on vain nuhainen", kun lämpöäkään ei ollut. Sitten paikalle kutsuttiin kuitenkin varmuuden vuoksi lastenlääkäri, joka hetken Emman itkua kuunneltuaan päätti ottaa meidät kuitenkin osastolle tutkimuksiin. Emmasta otettiin ensin keuhkoröntgen, jossa ei näkynyt mitään. Menimme sen jälkeen alakerrasta lastenosastolle viidenteen kerrokseen, ja siinä ajassa Emmalle oli nousi korkea kuume. Nyt lastenlääkäri huolestui todenteolla, ja otettiin selkäydinnäyte (hirveää!!), ja verikokeita. Emma laitettiin heti antibioottitippaan. Pari päivää oltiin ihan kokonaan eristyksissä, sain käydä vain vessassa infektioriskin vuoksi. Viimein maanantaina saimme tulokset: Emmalla oli streptokokki B. Sitten Emma sai täsmäantibiootit, ja paraneminen alkoi. Olimme yhteensä sairaalassa vielä kymmenen päivää, eli käytännössä heinäkuun loppuun.
Emma sai streptokokin mitä todennäköisimmin minulta synnytyksessä. Oikeastaan kaikki synnytyksessä viittasi suurentuneeseen riskiin vauvan sairastumiseen: lapsivesien meno yli vuorokausi ennen vauvan syntymää, vauvan päähän laitetut saturaatio- ja sykemittarit (bakteeri pääsee niitä pitkin helpommin verenkiertoon). Minulta otettiin synnytyksen aikana bakteeriviljely, mutta jostain syystä en saanut synnytyksen aikana antibioottia, vaikka jälkikäteen asian tarkistettuamme näytteessä oli ollut erittäin suuri määrä streptokokkeja. Tästä olen hieman katkera, mutta emme sitten jaksaneet enää jälkeenpäin tehdä valitusta. Pääasia oli se, että Emma oli viimein kunnossa.
Nyt käymme vielä välillä lastenlääkärin luona näytillä, mutta kaikki on onneksi refluksia ja mahdollista maitoallergiaa lukuunottamatta oikein hienosti.
Tähän loppuun laitan vielä muutaman kuvan Emman ekoista viikoista.
Emma ilmoitti aikeistaan syntyä 28.6. illalla, kun olin juuri asettautunut illalla sohvalle katsomaan elokuvaa. Yhtäkkiä kuului 'poks', ja sitten juoksinkin kiireenkyytiä vessaan, kun vedet menivät kohinalla. Ben soitti paikalle kätilön, joka tuli tarkastamaan tilanteen. Sairaalaan piti lähteä ambulanssikyydillä, kun vauva ei ollut vielä laskeutunut synnytyskanavaan. Sairaalalle päästyämme tilanne oli rauhallinen, lapsivettä tuli koko ajan edelleen, ja kipeähköjä supistuksia myös, mutta ei avaavia. Sain nukuttua pari tuntia.
Aamulla yhdeksältä todettiin, että supistukset eivät olleet avanneet paikkoja paljoakaan (1 cm), ja potkua haettiin prostaglandiinigeelistä. Se ei auttanut paljoakaan. Välillä supisteli, ja niiden aikana vauvan sykkeet laskivat 140 tienoilta noin yhdeksäänkymmeneen.
Neljältä iltapäivällä laitettiin vihdoin oksitosiinitippa supistuksia vahvistamaan. Puoli kuuden aikaan vauvan pää oli laskeutunut, ja sain vihdoin kävellä vähän, ja käydä suihkussa. Sen jälkeen alkoi aikamoinen supistusmyrsky, ja kivut alkoivat olla niin sietämättömät, että sain luvan epiduraaliin. Sen jälkeen tuli supistuksia, mutta ne tuntuivat vain lievinä. Kymmenen maissa illalla alkoi supistuksiinkin tulla taas potkua. Vauvan sykkeet laskivat supistusten aikana todella alas, ja viimein tulikin kiire ponnistella vauva ulos. Gynekologi sanoi, että nyt vauvan pitää tulla, tai muuten lähdetään sektioon. Puskin hädissäni ilman supistuksia, ja supistusten kanssa. Ponnistusvaihetta kesti kaikkinensa vain muutaman minuutin, ja sitten vauva syntyikin. Nimi kirjoitettiin heti tietoihin: Emma-Elise Yvette.
Ensimmäisen puolen vuorokauden ajan Emma oli ihan kuin normaali vastasyntynyt, sitten alkoi crp nousta. Lastenlääkärit päättivät, että meidän pitää jäämään sairaalaan antibioottitippaan. Bilirubiiniarvotkin olivat vähän kohollaan, sen verran että lapsen iho kellersi. Sairaalassa oltiin viikko, ja sitten lähdettiin toiveikkaina kotiin.
Kotona meni hyvin viikon ajan, kunnes yhtäkkiä torstaina Emmasta tuli todella itkuinen ja väsynyt. Mä sanoin miehelle, että nyt ei oo kaikki hyvin, soitetaan päivystykseen. Mies oli aluksi sitä mieltä, että mä liioittelen, mutta lopulta soitti. Keskiyöllä oltiin ensiavussa, josta meidät melkein passitettiin takaisin kotiin, "lapsi on vain nuhainen", kun lämpöäkään ei ollut. Sitten paikalle kutsuttiin kuitenkin varmuuden vuoksi lastenlääkäri, joka hetken Emman itkua kuunneltuaan päätti ottaa meidät kuitenkin osastolle tutkimuksiin. Emmasta otettiin ensin keuhkoröntgen, jossa ei näkynyt mitään. Menimme sen jälkeen alakerrasta lastenosastolle viidenteen kerrokseen, ja siinä ajassa Emmalle oli nousi korkea kuume. Nyt lastenlääkäri huolestui todenteolla, ja otettiin selkäydinnäyte (hirveää!!), ja verikokeita. Emma laitettiin heti antibioottitippaan. Pari päivää oltiin ihan kokonaan eristyksissä, sain käydä vain vessassa infektioriskin vuoksi. Viimein maanantaina saimme tulokset: Emmalla oli streptokokki B. Sitten Emma sai täsmäantibiootit, ja paraneminen alkoi. Olimme yhteensä sairaalassa vielä kymmenen päivää, eli käytännössä heinäkuun loppuun.
Emma sai streptokokin mitä todennäköisimmin minulta synnytyksessä. Oikeastaan kaikki synnytyksessä viittasi suurentuneeseen riskiin vauvan sairastumiseen: lapsivesien meno yli vuorokausi ennen vauvan syntymää, vauvan päähän laitetut saturaatio- ja sykemittarit (bakteeri pääsee niitä pitkin helpommin verenkiertoon). Minulta otettiin synnytyksen aikana bakteeriviljely, mutta jostain syystä en saanut synnytyksen aikana antibioottia, vaikka jälkikäteen asian tarkistettuamme näytteessä oli ollut erittäin suuri määrä streptokokkeja. Tästä olen hieman katkera, mutta emme sitten jaksaneet enää jälkeenpäin tehdä valitusta. Pääasia oli se, että Emma oli viimein kunnossa.
Nyt käymme vielä välillä lastenlääkärin luona näytillä, mutta kaikki on onneksi refluksia ja mahdollista maitoallergiaa lukuunottamatta oikein hienosti.
Tähän loppuun laitan vielä muutaman kuvan Emman ekoista viikoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti